Pink hearts, flowers and chocolate boxes were the tell-tale signs of the upcoming Valentine’s day. Here it appears to be more of a day for romance and love whilst in Finland we celebrate it as a general day for all those close to our hearts. My Facebook feed was filled with greetings and well-wishes in Finnish, while in English there was about that one person proclaiming how they thought Valentine’s day should be a celebration for… well, the Finnish way. And I am inclined to agree, likely due to my rather biased upbringing.
My flatmate clearly had the same idea, as they had crafted cards and hand-made chocolates, which I also got as a present. Even though I identify strongly as someone preferring to live alone, times like these really make me doubt my stubborn stance: Perhaps living with others is not so bad after all.
I spent my Valentine’s day bowling with random company, after which we headed to a Weatherspoon for a meal. My previous experience with bowling (‘that one time’) matched pretty well with the results. Though, as I said: someone must always be at the bottom to make others feel better. Before the evening, a friend consulted me on the secrets of bowling by disclosing key information: “It is not about the bowling. Bowling is pretty much like the background TV sound. You are supposed to socialise. With people.”
Gee, thanks.
Life is, once again, pretty good. This semester has somehow felt a lot shorter compared to autumn. I have a couple of essays to write, a diary to uphold, and weekly assignments and reading – as per usual. I guess you could say that while my autumn was a bit of a ‘How the heck are you supposed to drive this university thing’, springtime feels more or less like a comfortable routine.
I am more and more inclined to get a job here instead of returning back to Finland for the summer. As I’ve been mapping out my chances, it has rather quickly become evident that I’m a lot more likely to get at least somewhat of a related job in UK compared to Finland. However, it’s still a while before the summer.
Tällä viikolla juhlittiin ystävänpäivää. Olin meinannut jo unohtaa mokoman tapahtuman, joka täällä vaikuttaa olevan ennemminkin rakkauden ja romantiikan päivä, ainakin vaaleanpunaisista sydämistä, kukista ja suklaarasioista päätellen. Facebookin feedi tulvi suomalaisten onnentoivotuksia, kun taas englanninkielisellä puolella oli jota kuinkin se yksi tyyppi, joka pohti ääneen sitä, että hänen mielestään ystävänpäivän (englanniksi Valentine’s day, eli ystävyyttä ei mainita sanallakaan) pitäisi olla kaikille läheisille, ei vain romanttisen rakkauden kohteille.
Olen asiasta samaa mieltä, minkä takia suosinkin tässä tapauksessa suomalaisten juhlaa. Ilmeisesti moinen ajatus tai ainakin sen hitunen löytyy myös muilta mailta vierahilta; kämppikseni teki kotonamme suklaakonvehteja ja kortteja ystävilleen, joista myös minä sain osani. Yksineläjäksi identifioiva itseni kompuroi joka kerta, kun saan moisia muistutuksia kämppisten kanssa elämisen hyvistä puolista.
Omalta osaltani ystävänpäivä sujui keilatessa uusien tuttavuuksien kanssa paikallisessa keilahallissa. Aiempaa kokemusta minulta löytyy tasan sen yhden kerran verran, ja meno olikin sen mukaista. Ennen lähtöni eräs kaveri muisti valistaa minua keilailun saloista: ”Muista sitten, että se keilaus ei ole se pääasia, vaan ennemminkin televisiomainen taustamelu, jonka varjolla pitää sosiaalistaa itseään muiden ihmisten kanssa.”
Kiitti hei.
Muutoin elo tuntuu tasaisen mukavalta. Tämä lukukausi tuntuu jotenkin paljon lyhyemmältä verrattuna syksyyn. Parin esseen, kurssitehtävän ja opintopäiväkirjan lisäksi ohjelmassa on lähinnä lukemista: kai voisi sanoa, että syksyn ’Miten tätä ajetaan’- hummailun jälkeen kevät tuntuu lähinnä tutulta rutiinilta.
Alan olla yhä vahvemmin sillä kannalla, että haluan kesäksi saada töitä täältä. Pienimuotoisen kartoituksen jälkeen on tullut hyvin selväksi, että mahdollisuuteni saada jonkinlaista alaa edes hipovaa työtä on paljon parempi UK:ssa verrattuna Suomeen. Tosin kesään on vielä hetki aikaa.
Myrskyntytär 